Yksinhuoltajuus

Ei yksinhuoltajuudessa mitään ihmeellistä ole.
Todella monet jopa ihan valitsevat sen tien.

Minä en tietoisesti sitä valinnut, vaikkakin jälkikäteen ajateltuna
olin se joka halusi lapsia .. kaksi lasta. Mies toki myös, mutta kuinka
paljon siitä oli minun kylvämääni innostamista asiaan – en tiedä.

Olen ollut yksinhuoltaja nyt vuonna 2014 kahdeksan vuotta.
Monesti kyllä koin naimisissa ollessakin olevani yksin ja ainoa joka lapsia kasvattaa.

Lapseni ovat nyt jo isoja miehen alkuja. Eron jälkeen aloitimme yhteishuoltajuudella ja
lapset olivat jossain vaiheessa isällään joka toisen viikon. Se toimi miten toimi.
Minulla ei ollut koskaan hyvä olo asian kanssa. Asiat eivät toimineet niin kuin olisi pitänyt.
Pidin huolta päivittäisistä asioista puhelimitse ja kannoin huolta.
Tarvitsin kuitenkin niin kovasti omaa aikaani, etten kyennyt tuolloin sanomaan että tämä
käytäntö loppuu nyt tähän.

Lapset tarvitsivat isäänsä ja olivat tälle lojaaleja – tietenkin!
Kuitenkin näin jatkuvasti heidän oireiluaan tilanteessa.
Asiat eivät olleet kunnossa. Minun piti tehdä ratkaisu. Anoin yksinhuoltajuutta
ja päästää irti lopullisesti jostain mitä ei ollut enää olemassa. (Toimivaa eroperhettä)

Päivä kerrallaan asiat alkoivat asettua erilaisiin uomiin.
Lapset ovat tasapainoisen tuntuisia, vaikkakin tiedän ja tunnen että kaikki mennyt
on jättänyt heihinkin jälkiä. Kysymysmerkit heidän päänsä päällä voi välillä nähdä.

Olen äiti. Olen äiti kaksin verroin enemmän, koska isän roolia en halua edes yrittää ottaa.
Opetan pojilleni rakkauden, hyväksymisen, positiivisuuden ja asenteen merkitystä.

Oloni on hyvin luottavainen.
Minä olen turvallinen satama lapsilleni nyt ja aina.

 

Tilaa uutiskirjeeni ja saat tietopaketin pH-ruokavaliosta!

Täytä lomake niin saat ilmaisen minioppaani suoraan sähköpostiisi. - Mariia

Olet melkein valmis. Vahvista vielä sähköpostistasi liittyminen ja saat tilaamasi mini-oppaan.

Jaa kavereille

Jaa tämä julkaisu ystävillesi!