Väkivalta

Väkivalta

En muista milloin ja missä tilanteessa ensimmäinen lyönti tuli,
mutta muistan olleeni enemmän hämmästynyt kuin pelästynyt tai kivuissani.

Nuoruuden poikaystäväni osoittautui väkivaltaiseksi.
Koska kuitenkin olin rakkautta täynnä ja halusin aina kaikille vain hyvää,
ajattelin, että kyllä hän lopettaa. Se oli vain yksi kerta. Ei hän minua enää lyö.
Löi kuitenkin. Silloin ja sitä seuraavien lyöntien jälkeen aloin ajatella,
että kai minä jotain tein, että ansaitsin iskut, läimäisyt, puristukset ja muut.
En siis lähtenyt. Minä voin pelastaa tilanteen kyllä!
Autan hänet eroon tuosta tavasta ja olen hänelle kiltti.

Voi mikä kiltin tytön syndrooma minulla onkaan ollut!!
Lyönnit eivät loppuneet ja minäkin aloin tajuta, että se oli väärin – enemmän kuin väärin.
Aloin uhkailla poliisilla ja pidin joskus leipäveistä vierelläni.
En tiedä mikä minua esti menemästä poliisin puheille. Pelko varmaan. En koskaan mennyt.

Ylioppilasjuhlapäivänäni olimme luokan kanssa juhlimassa ja olin kieltänyt poikaystävää tulemasta paikalle –
se olisi minun iltani ja draamavapaa. Toisin kävi.
Lähdin pois, kuvittelin pääseväni pakoon, mutta vaikka kuljimme julkisella paikalla (olin menossa kotiin)
ja autoja ajoi joitakin ohi, olin henkisen painostuksen vanki.
Tilanteessa jossa ainoa tieni ulos olisi ollut ajotielle hyppääminen!
Pihallemme päästessä yritin ratkoa tilannetta täysin tuloksetta.
Ennen kuin tajusinkaan sain nyrkin nenään. Menin shokkiin, juoksin ovelle, hakkasin ovea..
kun äiti ja tätini heräsivät ja tulivat avaamaan ja minä pyörryin.

Koskaan sen jälkeen en enää ole suostunut nyrkkeilysäkiksi.
Tuo kaikki opetti silti valtavasti. En voisi muuten ymmärtää muita naisia (tai miehiä)
jotka ovat väkivaltaisessa suhteessa pääsemättä sieltä pois.
Vasta kun on itse sen elänyt, voi ymmärtää ettei asia ole ihan niin mustavalkoinen.
Toisille toki on – kaikki kunnia heille. Toisille ei ja he tarvitsevat apua, tukea ja ymmärrystä – eivät syyllistämistä.

Fyysisen ja henkisen väkivallan käyttö kuvastaa mielestäni aina ihmisen heikkoutta, ei vahvuutta.
Tuntuu hyvältä että olen päässyt nousemaan sellaisen yläpuolelle.

Kaikki tuo tuntuu kovin kaukaiselta, ei vain ajallisesti vaan muutenkin. Olen niin eri ihminen tänä päivänä.
Olen antanut anteeksi. Sekä hänelle että itselleni.

 

Jaa kavereille

Jaa tämä julkaisu ystävillesi!

Tilaa uutiskirjeeni ja saat tietopaketin pH-ruokavaliosta!

Täytä lomake niin saat ilmaisen minioppaani suoraan sähköpostiisi. - Mariia

Olet melkein valmis. Vahvista vielä sähköpostistasi liittyminen ja saat tilaamasi mini-oppaan.