Rankka lapsuus

Olin 1-vuotias kun muutimme Suomesta Ruotsiin.
Helppoa tietenkin, koska en muusta niin pikkuisena tiennyt.
Kun olin kolme, jäi äiti minun ja siskoni kanssa kolmestaan. Isä lähti. Veli ei ollut vielä syntynyt.
Kasvoin kouluikään, kävin suomenkielisessä luokassa kaksi ensimmäistä vuottani ennen paluuta Suomeen.
Harrastin viulunsoittoa ja olin kiltti tyttö.

Minusta alkoi  kasvaa huolehtiva lapsi. Halusin, että äidillä olisi vähemmän rankkaa,
joten aloin pikkuhiljaa enemmän ja enemmän kiltiksi.
En pitänyt suurta meteliä itsestäni ja myötäilin monissa  tilanteissa.
Vahdin matkoilla siskoa ja veljeä kuin haukka, komensin käyttäytymään ja olemaan hiljaa.
Vahdin äitiä myös. Ettei vaan häviä ja jätä meitä.
Olin pelokaskin monesta syystä ja pohdin monesti kaikenlaista yksin pimeässä.
En uskaltanut puhua äidille.

Meillä oli tiukkaa taloudellisesti ja muutenkin. 70-luvulla eronneita kohdeltiin ihan eri tavalla kuin nyt.
Äiti oli kummajainen – yksin kolmen pienen lapsen kanssa vieraassa maassa.
Isä hylkäsi meidät kokonaan ja lopullisesti.
Rankkaa aikaa – rankempaa kuin mitä lapsen silmin pystyin näkemään.
Vaistoni kuitenkin varmasti tiesi missä mennään, koska otin niin luonnollisesti kiltin tytön roolini.

Kohtasin ihmisen pahuuden Ruotsissa ollessa (asia jääköön kertomatta)
ja se jätti jälkensä pitkälle tulevaisuuteen.
Olin varmaan jollain lailla vakava lapsi kaiken kokemani ja näkemäni takia.
Opin kuulostelemaan milloin kannattaa olla hiljaa.

Suomeen palattuamme ja aloittaessani kolmannen luokan elin jo jonkinlaista kaksoiselämää.
Näytin iloiselta päällepäin, sain kavereita, ystäviä ja harrastuksia.
Sisälläni oli kuitenkin arpia, jotka painoivat.
Äiti oli pitkään yksin. Teki parhaansa meidän kanssa.
Kunnioitan häntä siitä että hän sinnitteli kaikesta huolimatta ja pysyimme perheenä.
Olisi voinut olla toisinkin, monin tavoin.

Elämä meni eteenpäin. Tunnelmat vaihtelivat. Oli paljon iloisia ja onnellisia hetkiä ja aikoja –
mm. kesälomat ja Joulut mummilassa.
Kuitenkin kun katson taaksepäin, oli lapsuuteni oli kova tie pienelle ihmiselle kulkea.
Pala historiaani niin kuin kaikki muukin,
joten minkäänlaista surua en tunne, en kaunaa, en katkeruutta.

Nyt olen onnellinen aikuinen ihminen – vain sillä on merkitystä.

Tilaa uutiskirjeeni ja saat tietopaketin pH-ruokavaliosta!

Täytä lomake niin saat ilmaisen minioppaani suoraan sähköpostiisi. - Mariia

Olet melkein valmis. Vahvista vielä sähköpostistasi liittyminen ja saat tilaamasi mini-oppaan.

Jaa kavereille

Jaa tämä julkaisu ystävillesi!