Olematon itsetunto

Olematon itsetunto – ei huono, ei heikko vaan olematon. Sitä se oli vuosikaudet.
Inhosin itseäni kaikin tavoin. En pitänyt itseäni yhtään minään.
Kaikki – kaikki olivat parempia kuin minä, tavalla tai toisella.

On siinä ihmiselle rankka tapa elää.
Arvottomuuden tunteen jäytäessä ytimiä päivä päivältä enemmän, kunnes mitään ei ole jäljellä.
Sydän lyö ja suukin kääntyy hymyyn (sitä en lopettanut koskaan – hymyilyä) mutta sisällä on tyhjää.
Tarpeeksi kauan kun valmiiksi heikkoa lyödään niin kyllä hän siitä nurin menee.
Minä menin. Liika on liikaa – toista vuosikymmentä jatkunut maton veto jalkojen alta teki tehtävänsä.

Elämä olemattoman itsetunnon kanssa oli mielenkiintoista. Se oli hengissä pysymistä. Jaksamista. Sitkuttelua.
Huomion hakemista. Hyväksynnän etsimistä.
Mikään määrä kehuja ja positiivisia palutteita itseeni tai tekemisiini liittyen ei olisi vakuutanut minua siitä,
että olen arvokas ihminen. Kuitenkin tarvin niitä koko ajan.
Jos en saanut huomiota tavalla tai toisella, koin vielä syvempää arvottomuutta.

En ihan tarkalleen muista milloin ja miten aloin palasten keräämisen. Aloitin kuitenkin pienin askelin.
Sisälläni oli aina ollut ääni – vaistoni, ymmärsin myöhemmin – joka tasaisesti muistutti minua tärkeydestäni ja siitä,
että minulla on joku merkittävä rooli tässä elämässä. Minun on tarkoitettu selvitä tästä kaikesta.

Vaistoni minua varmaan vei eteenpäin. Aloin kerätä oppia kaikesta eteeni tulleesta ja miettiä itseäni ja elämääni.
Aloin harjoittaa mieltäni ja asennettani. Aloin korjata itseäni. Se kannatti, vaikka siihen meni kauan.
Tänään olen ehjä ja kokonainen nainen.

Jaa kavereille

Jaa tämä julkaisu ystävillesi!

Tilaa uutiskirjeeni ja saat tietopaketin pH-ruokavaliosta!

Täytä lomake niin saat ilmaisen minioppaani suoraan sähköpostiisi. - Mariia

Olet melkein valmis. Vahvista vielä sähköpostistasi liittyminen ja saat tilaamasi mini-oppaan.