Koulukiusaaminen

Koulukiusaaminen

Muutimme Ruotsiin kun olin 1-vuotias.
Kävin siellä kaksi ensimmäistä kouluvuottani ja Suomeen palatessa aloitin kolmannen luokan.
Yrtin päästä mukaan jo muodostuneisiin ystävyyssuhteisiin ja onnistuin siinä kai ihan hyvin.
Minulla oli monia ystäviä ja elämäni oli ihan mukavaa esiteinin elämää.

Kun olin aloittamassa kuudetta luokkaa muutimme taas. Haminaan, jonne sitten jäin.
Koulu meni uusiksi ja ystävät myös. Luokkani oli mukava, siellä oli varsin hyvä henki ja saimmekin esim.
upean leirikoulumatkan järejstettyä kaikkien panostuksella.
Olin kuitenkin eksyksissä, itsetuntoni oli hyvin  heikko ja paikkani löytäminen tuntui haastavalta.
Minusta tuntui, että taannuin siitä mitä olin edellisessä kaupungissa ollut. Olin helppo kohde kiusaamiselle,
joten pyrin välttämään monia tilanteita, joissa se olisi alkanut. Vietin paljon aikaa parhaan ystäväni luona.

Yläasteen alkaessa jouduin silmätikuksi. Olin pitkä ja laiha, pitkäkaulainen ja arka.
Käytävillä alkoi kuulua huutoja, minua tönittiin, ja tökittiin.. Luokassa ilkuttiin, pihalla huudeltiin.
Kaupungilla en juuri iltaisin halunnut kulkea, koska kiusaajani löysivät minut sielläkin.
Purin hammasta ja yritin kestää, mutta pienet itsetunnon rippeeni huuhtoutuivat kuin hiekka aallon alta
päivä päivältä väheten. Kunnes olin aivan rikkinäinen.
Minut oli vihdoin saatu täysin vakuuttuneeksi siitä etten ole mitään.
Elin jonkinlaista kaksoiselämää. Yritin olla ”normaali” ystävieni ja perheeni seurassa
kun sisälläni huusin, itkin ja raivosin.
Surinkin varmaan. Tällaista tämä elämäni nyt sitten on..

Yläasteen loppupuolella jotain kuitenkin tapahtui ja päätin yhtenä päivänä, että nyt riitti!
Nostin pääni pystyyn ja lakkasin kuuntelemasta haukkuja. Ne loppuivat melkein heti.
Pienen hetken tunsin itseni edes vähän ihmiseksi, kunnes aloitin lukion ja seurustelun
itseäni hieman vanhemman nuoren miehen kanssa ja jouduin silmätikuksi tämän takia.
Kiusaaminen jatkui siis vielä lukiossa, mutta onneksi enää vähäisenä entiseen verrattuna.

Vahinko oli tapahtunut. Itsetuntoa ei ollut. Kesti pitkälti toistakymmentä vuotta kerätä itseni jälleen.
Tänä päivänä katson kiusaajiani rakkaudella. Yritän lähettää heille jotain sellaista energiaa, jota he tarvitsevat.
Heillä on asiat paljon huonommin kuin minulla. Heillä oli ja monella on edelleen niin paha olla,
että ainoa tie ulos on ollut kääntää huomio pois itsestä.
Moni heistä on tänä päivänä rappiolla, ainakin kaksi jopa edesmenneitä.

Kiusaamista en hyväksy millään tavalla. Kuitenkaan en ole katkera heille.
Minä olen nyt erilailla ehjä, kuin mitä olisin ilman noita kokemuksia.

Jaa kavereille

Jaa tämä julkaisu ystävillesi!

Tilaa uutiskirjeeni ja saat tietopaketin pH-ruokavaliosta!

Täytä lomake niin saat ilmaisen minioppaani suoraan sähköpostiisi. - Mariia

Olet melkein valmis. Vahvista vielä sähköpostistasi liittyminen ja saat tilaamasi mini-oppaan.